Kk mäyräkoira Mircas Baron
Etusivu Esittely Galleria Kuulumisia Linkit

----

17.03.2013

Vuosi on vaihtunut ja uutta vuotta eletty jo muutama kuukausi. Sivujen päivitys on jäänyt viimeisen parin vuoden aikana aikaslailla taka-alalle. Mamma aina lupaa tsempata, mutta ei näytä täyttävän lupaustaan. Huonosti on sivuja päivitylty. Noh, eipä tässä ole pahemmin ollut kyllä päivitettävääkään. Aikas perusarkea ollaan eletty, mitään sen erityistä ei ole tapahtunut.

Metsästyskausikin oli ja meni. Jokunen kerta tuli sorsalla käytyä ja pääsinhän mä noutohommiinkin. Metsäkanalinnullakin käytiin ja metsäjänis löytyi ajoon ja sai se Ville sen ammuttuakin. Oli muuten kauden ainoa jussi. Ei Alma-ajokoirankaan ajosta kauden aikana saatu ainuttakaan pitkäkoipea. Muuten jäi ajohommat meikäläiseltä aikas vähiin. Ville ei halunnut, että ajotouhut muuttuisi luolatouhuiksi. Orivedelläkin on sen verran noita luolia, että kai mä olisin niihin joka kerta eksynyt. Ja lumikin lopulta esti tällaisen tappijalan ajotouhut melkeinpä kauden puolesta välistä lähtien. Aivan kauden lopussa Ville mut nyt vielä vei jussin jälkiä haistelemaan ja tarkalla jäljestyksellä jussi löytyi ja ajo lähti käyntiin. Kyllä sitä eteenpäin pääsee syvemmässäkin lumihangessa, kunhan vaan on riittävästi mielenkiintoisia hajuja. Vikasta kauden ajosta ei kuitenkaan kaatoa saatu. Useampi kuukausi sitä sitten taas saa odotella seuraavan kauden alkua. Toivotaan, että emäntä ja isäntä keksii mulle jotain fiksua tekemistä tälle väliajalle.

Tällä hetkellä oon kyllä hiukan toipilaana. Pari viikkoa sitten naapurin rotikka mitään varoittamatta iski hampaansa mun niskaan ja kulmahampaasta tuli pistohaava pari senttiä vasemman korvan alapuolelle. Paljaan, ajellun läntin sain niskaani ja lääkäri määräsi viiden päivän antibioottikuurin. Ite en tajunnutkaan lääkkeitä syöväni. Ihmettelin vaan, miten mamma mulle pari kertaa päivässä kinkkua antaa. Ei valittamista, hyvää oli.

Tässä sitä odotellaan kevään ja kesän tuloa. Auringosta olenkin päässyt jo useampaan otteeseen nauttimaan meidän terassin sohvalla. Voisin makoilla pehmeällä sohvalla lampaantaljan päällä vaikka koko päivän. Hyvää kevään odotusta kaikille!

----

^   Sivun alkuun   ^