Vettä sen kun vaan sataa...kesä se on auttamatta ohi ja syksyä eletään. Kesällä oli mukava veneillä ja uida ja nauttia olosta, mutta syksy tuo tullessaan mukavaa tekemistä...nimittäin metsästystouhut.

Elokuun 20. päivä aloitettiin heti sorsastustouhuilla ja pääsin mä jokusen sorsankin hakemaan. Sitten alkoi metsäkanalinnustus. Pari kertaa oon päässyt metsälle mukaan. 1,5 viikko sitten kävi vaan semmoinen juttu, että mun nenään tuli mielenkiintoinen tuoksu ja se veti puoleensa. Lähdin hajun perässä ja löysinkin hirven. Sitä piti sitten lähteä ajamaan. Ville katsoi kiroillen gepsistä reittiäni. Olin matkalla kohti isoa tietä. Villen piti lähteä mua autolla hakemaan. Palasinkin gepsin mukaan takaisin...ilmeisesti olin tehnyt hukan. Taas haukahdin ja palasin menosuuntaan. Taisi löytyä uusi hirvi. Lopulta päädyin sen verran pahaan maastoon, toisinsanoen alueelle jossa oli tehty metsäraivausta ja oksia pitkin poikin, että kadotin hirven. Meikäläinen ei päässyt mihinkään suuntaan. Ville lopulta löysi mut ja joutui kantamaan meikäläisen pois metsästä. Tämän tempun tehtyäni en päässyt seuraavan kerran metsään mukaan. Ja tällä kyseisellä kerralla meinasi Villellä tulla meikäläistä ikävä. Ampuivat yhteensä kolme teertä ...kaksi niistä ainoastaan haavoittui ja yksi tippui sen verran korkealta kalliolta alas, ettei tippumispaikasta ollut varmuutta. Joutuivat pitkään etsimään lintuja ennenkä löysivät. Jos meikäläinen olisi ollut mukana, olisin löytänyt linnut samantien. Ville oli vähän kironnutkin, että heti kun en oo mukana, niin linnut kadoksissa. Eli on musta jotain hyötyä metsäkanalinnullakin. :)

Pääsin vähän kettua riepottamaan ja ravistamaan. Sitä ei kylläkään oltu ammuttu mun ajosta vaan Alman. Mun piti vaan vielä varmistaa, että kettu oli varmasti kuollut. :)

Metsästyskausi on hyvällä alulla. Katsotaan, saako mamma vietyä mua tänä vuonna ajokokeeseen. Vähän on kuulemma haaveillut moisesta...mutta taas olisi vaan se tuomarin etsiminen edessä. Mamma haluaisi päästä kokeilemaan, josko mulla olisi kokeessa kerrankin tuuria matkassa. kahdella ensimmäsillä ajokoekerralla, kun on ollut vaan huonoa tuuria. Josko sitä kolmas kerta toden sanoisi. Noh...katotaan, kuinka kokeeseen menon kanssa mahtaa käydä.

Ennen metsästystouhujen alkua elokuun toisena viikonloppuna mamma se päätti taas viedä mut näyttelyyn. Tällä kertaa näyttely oli Valkeakoskella. Saimme Roosankin matkaan mukaan. Annan ja Timokin päätyivät näyttelyyn ja katsomaan mäyräkoirakehää. Urosten arvostelun aikana mammaa alkoi tosissaan jännittämään, suostunko liikkumaan kunnolla ja mitähän musta tällä kertaa mahdetaan sanoa. Ennen mun vuoroani kehässä oli käynyt kuusi urosta, kaksi saanut ERIn, mutta ainuttakaan SA:ta ei tuomari ollut jakanut. Tällä kertaa suostuin liikkumaan mukavasti kehässä. Yksi kehässäkäynti ja sain samalla kertaa useamman nauhan väriltään punainen ja vaaleanpunainen...eli ERI, luokkavoitto, SA sekä paras uros 1. Sitten saimmekin jäädä odottamaan rotunsa parhaan valintaa. Voitin nartun ja olin mamman iloksi ROP. Edessä oli sitten jokusen tunnin odottelu ennen ryhmäkehän alkua. Odottelu olikin aivan turhaa, kun en sijoittunut ryhmäkehässä. Mutta tulipas taas kokemusta. Mamman mukaan mulla alkoi nyt näyttelytauko ja seuraavan kerran kehään veteraanina. Mahtaako mamma pystyä olemaan paria vuotta pois kehästä. ;)

Ai niin...ihan meinasi unohtua mainita, että me ollaan muutettu uuteen kotiin. Multa vietiin pois alakerran rauha, kun nyt asutaan ainoastaan yksitasoisessa asunnossa. Sinänsä kiva, kun ei arvitse kiipeillä rappusissa. Nyt vaan en pääse niin Helmiä karkuun, kun pikkulikka liikkuu enemmän ja välillä on meikäläisenkin kimpussa. Muuton myötä olen saanut monta uutta koirakaveriakin. Meidän vieressä sijaitsevalla Koivunokalla kun on niin lauantaina kuin sunnuntainakin klo 9 koiratreffit. Siellä pääsee juoksemaan ja temmeltämään muiden koiruuksien kanssa vapaana. Mä vaan oon kyllä sellainen sivustaseuraaja. Mä en pahemmin jaksa riehua. Annan muiden riehua ja itse touhuan omiani. Uusien kavereiden joukossa on useampi mäyräkoirakin. Niin ja Minnan perhekin, eli mamman siskon perhe, ovat ottaneet pari viikkoa sitten koiranpennun, sekarotuisen parsonitytön Lempin. Katotaan, minkälainen kaveri siitä mahtaa mulle tulla. Toivotaan, että siitä tulee samanlainen kaveri kuin Tuiskusta. Tuiskullakin alkaa olla jo ikää eikä aina jaksaisi mun kanssa riehua. Mutta josko Lempistä olisi vähän ajan päästä siihen. Jäämme odottelemaan. :)

Heipparallaan pitkästä aikaa! Mammalla on käynyt pahemman laatuinen moka, kun ei ole mun sivuja päivitellyt saatikka kirjoittanut mun kuulumisia ylös. Josko tää tästä taas. Vaikkakaan ei mitään sen kummempia kuulumisia ole laittaa ylös. Oon vaan koko kevään ja kesän nauttinut olemisesta ja maannut päivät rennosti sohvalla. Huhtikuun puolessa välissä olin viikon mamman vanhemmilla hoidossa, kun mamma, Ville ja Helmi olivat Ylläksellä lomalla. Pääsiäisenä ja äitienpäiväviikonloppuna pääsin käymään maalla. Lämpiminä keleinä...joita on ollut ihan mukavasti...olen päässyt nauttimaan vedestä ja uimisesta.

Pääsiäisenä maalla pääsin rauhassa ja luvan kanssa kaivuuhommiin myyräjahdin muodossa. Siinä sitten tassuin ja hampain ja haukun voimalla yritin kovasti saada kannosta myyrää ulos. Sain usemman tunnin touhuta rauhassa, kunnes mamma huomasi, että multahan on suurin osa parrasta hävinnyt jonnekin. Ei muuten haittaa, mutta mun oli tarkoitus mennä kesäkuun alussa Toijalaan ryhmänäyttelyyn.

Ei tuomari mun parrasta mitään arvosteluun laittanut...oli sitä kuitenkin sen verran jäljellä. :) Muuten vaan ei näyttely mennyt ihan mamman toivomalla tavalla. Mamma luotti vähän liikaa siihen, että mennään vanhasta tottumuksesta kehään eikä treeniä tarvita. Ehkä sittenkin olisi tarvittu, jotta mulle olisi saatu motivaatio kehän kiertämiseen. Mua ei nimittäin kiinnostanut kehän kiertäminen sitten tippaakaan. Mamma tyyliin raahas mua kehässä perässään ja kirosi mielessään, kun en suostunut reippaasti liikkumaan. Ja sehän näkyi arvostelussa...liikkeissä olisi ollut tuomarin mielestä parantamisen varaa. EH tuli pitkästä aikaa. Eihän mamma haluaisi mulle viimeiseksi näyttelyksi jättää laatuarvosanaa EH, joten voipi olla, että kesän aikana käydään vielä jossain näyttelyssä. Josko sitä ennen kävi parissa mätsärissä hakemassa rutiinia kehän kiertämiseen. Sitten kuulemma mulla koittaa näyttelytauko...ehkä...kait...jos mamma malt aa...ja sitten veteraanina seuraavan kerran kehään. Sitä kun ei koskaan tiedä, mitä mamma saa päähänsä.

Nyt sitten jäädään odottamaan Villen kesälomaa ja sitten onkin koko perhe lomalla kuusi viikkoa. Sinä aikana käydään varmastikin Saimaalla ja heinäkuun lopussa me muutetaan uuteen asuntoon. Mulla on uimaranta siinä ihan vieressä. Voin käydä uimassa, vaikka kuinka monta kertaa päivässä...jos vaan sää sallii. Ja pääsee asumaan yhteen tasoon, niin ei tarvitse aina raahautua rappusia kerroksesta toiseen. Tässä täytyy alkaa pikkuhiljaa pitämään Helmi-neitiä silmällä, kun hän on alkanut liikkumaan. Eilenkin oli päästävä meikäläistä kokeilemaan...tassuja, partaa jne. Mä olisin kovasti vaan halunnut Helmin naaman nuolla...kieltoja kuitenkin sateli. Kohta varmaan saan juosta neitiä karkuun, jos alkaa olla yli-innokas meikäläisen suhteen.

Kesän jatkoja!

Aika se vaan menee hurjaa kyytiä tekemättä mitään. Nytkin mennään jo maaliskuuta ja vasta nyt saan aikaiseksi kirjoittaa tämän vuoden ekat kuulumiset. Vaikka ei niissä oikein mitään kerrottavaa ole.

Kylmää keliä on taas ollut, joten viime viikkoina ulkonaolokin on ollut aikas vähäistä. Onneksi nyt alkaa näyttää taas siltä, että keväiset ulkoilukelit ovat edessä. Tuli tuossa jokunen viikko sitten vietettyä maalla pari viikkoa. Alman perään piti katsoa, kun vaari oli etelän lämmössä. Mäkin pääsin vähän metsään haistelemaan, vaikka ei sieltä mitään löytynyt. Jälkiä oli jonkin verran. Ihmeen hyvin pääsin kohvan ansiosta hangella kävelemään. Juosta ei kannattanut, silloin hanki petti. Mutta pääsinpähän nauttimaan vapaanaolosta ainakin...ja mukavaahan se oli. Kylmä keli vaan vaikutti ulkonaoloaikoihin. Kovinkaan pitkään ei 20-30 asteen pakkasessa viitsinyt olla.

Tässä odottelen pilkkikelejä ja että pääsen jäälle mukaan. Se on mukava päästä jäälle juoksemaan ja jos vaikka saisi varastettua jokusen kalankin Villen saaliskasasta. Ei vaan...varastaa ei kannata. Siitä ei hyvää seuraa.

Oikein mukavaa lopputalvea. Toivottavasti jotain kirjoitettavaakin jatkossa löytyy. Ei ole näyttelyitäkään tiedossa eikä mitään sen kummempaa häppeningiä. Katotaan, jos kuitenkin kesällä pääsisi jossain näyttelyssä piipahtamaan.