Kk mäyräkoira Mircas Baron
Etusivu Esittely Galleria Kuulumisia Linkit

----

12.11.2014

Vuosi on kulunnut sitten viimekertaisen päiväkirjamerkinnän. Mammalla on ollut muuta tekemistä kuin päivitellä mun sivuja. Vähän sitä kyllä harmittaa, kun homma on jäänyt lähes kokonaan. Lupaili, että josko nyt vähän näitä sivuja päivittelisi. Katsotaan, kuinka kauan innostusta taas kestää. :)

Tässä on hiukan sairasteltu. Vuoden vaihteessa mulle iski eturauhastulehdus. Naapurin Sissi-bretoni sai mut ihan sekaisin. Aluksi aloin pissata verta. Tai ei ole varmuutta, kauanko olin pissannut veristä pissaa. Maassa kun ei ollut lunta, niin pissan väriä ei heiniköstä niin näe. Sattui tulemaan pieni lumikerros ja hetihän mamma mun pissanvärin huomasi. Oli viikonloppu. Heti maanantaina mamma soitti lekurille ja sinnehän sitä tuli lähtö. Mamma joutui multa pissanäytteenkin ottamaan. Kulki mun perässä saunakuuppa kädessä ja aina kun yritin pissata, tunki kuupan mun mahan alle. Yritä siinä sitten pissata rauhassa. Ellillä tutkittiin mun pissa ja oli kyllä niin veristä, niin veristä, +++++. Eturauhanen ultrattiin ja sieltähän se vika löytyi. Eturauhastulehdus, Tardak-pistos ja viikon antibioottikuuri. En kuulemma ollut ensimmäinen uroskoira, joka oli lähiaikoina vastaanotolla samasta syystä käynyt. Antibioottikuurin syötyäni aloin tulla uudelleen kipeäksi, niin kipeäksi etten meinannut päästä kävelemään, pissa oli kuitenkin normaalin väristä. Tietysti tämä taas tuli pyhien aikaan eli apua ei saatu heti. Mamma alkoi mulle kyllä pinen murun Ketorinia ja se helpotti hiukan. Heti maanantaina mamma taas soittaa eläinlääkärille. Ell oli sitä mieltä, että antibioottikuuri oli liian lyhyt ja tulehdus uusinut. Ell määräsi mulle puhelimitse kolme viikon antibioottikuurin, jolla vaiva saatiinkin hoidettua. Olinkin mamman mielestä paljon pirteämpi verrattuna koko syksyyn. Voi olla, että eturauhanen on vaivannut pidemmänkin aikaa.

Kevät ja alkukesä meni mukavasti. Meille tuli huhtikuun alusta uusi perheenjäsenkin, ihmisvauva Lauri. Eipä siitä onneksi, ainakaan vielä, ole ollut pahemmin harmia. Harmia on syntynyt ihan mun omista jutuista. Koitti heinäkuun loppu. Oltiin Villen isän luona maalla ja Taika- ja Tuisku-koiratkin olivat siellä. Juoksin koko perjantaina koirakavereiden kanssa. Touhua tuli niin hirveästi, että en muista koska viimeksi olin juossut niin. Lauantaiaamu koitti ja yritin päästä pedistäni ylös. Iski hirveä kipu ja huusin kuin sikaa tapettaisiin useamman sekuntin ajan. Mamma ja Ville ihmettelivät, mikä mulle tuli. Oikea takajalkani oli suoraan taakse enkä saanut sitä koukistettua. Meni hetki ja pääsinkin taas suht normaalisti liikkeelle. Sitten istahdin, kävelin pari metriä ja taas istahdin. Ihan kaikki ei ollut kunnossa. Kuitenkin koko lauantaipäivän oli suhteellisen pirteä, mutta liikkuminen oli hivenen kankeaa. Mamma ajattelikin, että mulla on lihakset jumissa edellispäivän juoksemisen jäljiltä. Kuitenkin sunnuntaina alkoi takapääni tasapaino hiukan heitellä sivulle. Koitti maanantaina ja takapää heitti aina enemmän ja enemmän. Mamma soittikin lähialueen kaikki lääkärit läpi ja päästiin vasta tiistaina Univetin vastaanotolle Tampereelle. Mulle tehtiin perustellinen tutkimus, mutta mitään varmuutta ei löytynyt. Vahva epäily oli kuitenkin välilevyn pullistuma. Univetista neuvottiin parin viikon häkkilepoon tai ottamaan yhteyttä Aisti eläinsairaalaan Vantaalle, jossa pystyttäisiin kuvaamaan koiran selkä. Ja jos selästä jotain löytyisi ja tarvitsisi leikata, olisi leikkaus tehtävä mahdollisimman pian.

Mamma soittikin kotiin päästyä Aistiin ja heillä oli kaikki seuraavan päivän magneettikuvausajat täynnä. Kuitenkin tilanne oli kiireinen ja saivat seuraavalle päivälle eli keskiviikolle järjesettyä vastaanottoajan klo 9. Mamma lähti Minna-siskonsa ja Laurin kanssa viemään mua Aistiin keskiviikkoaamuna. Aistissa mut vastaanotti Sigitas Cizinauskas, Aistin pääneurologi. Ell tutki meikäläisen ja epäili myös välilevytyrää. Sanoikin, että mut tulisi kuvata, jotta saataisiin varmuus. Meikäläinen sai piikin ja pikkuhiljaa alkoi tajunta kadota, enkä muistakaan tapahtuneesta mitään. Mamman mukaan mut vietiin tietokonetomografiaan, millä saatiin varmuus, että mulla on kolme tyrää. Tietokonetomografialla kuitenkaan ei selvinnyt, mikä aiheuttaa mäyräkoirahalvauksen ja mut piti vielä magneettikuvata. Magneettikuvauksella selvisi, että yksi tyrä on vanha, yksi rauhallinen eikä aiheuta vaivaa ja yksi oli se, mikä aiheutti halvauksen. Lääkäri suositteli leikkausta. Mamman piti hetki miettiä, mitä tehdä sillä leikkaus ei ollut mikään halpa. Kuitenkin mamma päätti leikkauttaa mun selän. Kuulemma ei voinut katsoa, jos olisi pitänyt mut häkkilevossa ja vaikka olisinkin halvaantunut lopullisesti. Mamma ei kuulemma olisi sitä antanut itselleen ikinä anteeksi. Keskiviikkoiltapäivästä mut leikattiin ja leikkaus sujui hyvin. Mamma sai mut hakea kotiin vasta torstaina, kun lääkäri oli selvittänyt tilani leikkauksen jälkeen. Mamma sai heti torstaiaamuna puhelinsoiton, että olin käynyt itse ulkona pissalla ja täten olin valmis lähtemään kotiin. Mamma tuli mua mummon kanssa hakemaan. Olinkin vähän mammalle loukkaantunut, kun mut oli yksin vieraaseen paikkaan jättänyt ja eläintenhoitajan tuodessa mua mamman luokse, meninkin ensimmäisenä tervehtimään mummoa. :) Kävelin itse sairaalasta ulos. "Nostin" muutaman kerran jalkaa ja kotimatka alkoi.

Kotona mua vähän itketti. Oli kipuja ja mulle oli laitettu kipulaastari (morfiinia) kylkeen ja se sai mut ihan kuin olisin ollut huppelissa. Ruoka eikä juoma maistunut. Mamma laittoi mulle lääkeruiskulla vettä väkisin suuhun. Mamma varasi mulle heti perjantaille ensimmäisen fysioterapiakäynninkin. Vaikka samaisena aamuna sain jo kipulaastarin pois, vaikutti se edelleen fyssarikäynnissä. Mua ei kiinnostanut siellä mikään ja olin kokoajan lähdössä pois. Fyssari vähän pelkäsikin, että mitäs jos oon aina tuollainen...miten saa mua kuntoutettua. Perjantai-iltana alkoi jo ruokakin maistua ja siitä se kuntoutuminen varsinaisesti alkoi. Neljän päivän jälkeen kävelinkin jo suht ok...ei paljoa perä pettänyt (video). Seuraavalla fyssarikäynnillä olinkin ja paljon innokkaampi ja yhteystyökykyisempi. Lopulta fyssarin oli tosi helppo kuntouttaa mua, kun tein mitä pyydettiin. Kahden viikon jälkeen leikkauksesta fyssari varmistelikin leikkauksesta kulunutta aikaa, sillä fyssarin mielestä olin mieleltäni ja liikkeiltä aivan kuin leikkauksesta olisi kulunut kuukausi. Tässä onkin video liikkeistäni kaksi viikkoa leikkauksesta.

Viisi kertaa kävin mamman kanssa fyssarin luona kuntoutumassa. Fyssari jumpautti mua erilaisten apuvälineiden avulla ja kotiinkin ostettiin tasapainotyyny, jolla treenataa takapäähän voimaa. Fyssarilla päävin myös vesjuoksumatolla kävelemään. Ja fyssari myös hieroi mut joka kerta. Vikalla kertaa mulla ei ollut enää pahemmin lihasjumejakaan. Heti fyssarikäyntien jälkeen mamman aikomuksena oli vielä mut vielä syksyn aikana kerran fyssarillä päivittämässä mun sen hetkisen tilanteen. Nyt on kyllä jo marraskuu eikä vielä olla fyssarille päästy. Kyllä mamma mut sinne kuulemma vielä vie. Hyvältä tällä hetkellä näyttää. Tässä jokusen viikon vanha video mun kulusta metsässä.

Kyllä mä oon kerran päässyt Villen mukaan metsäkanalinnulle. Hyvin kunto kesti, mutta lihakset kyllä jumittuivat metsäreissun jälkeen. Viime viikonloppuna käytiin maalla Orivedellä ja mamman kanssa käytiin metsässä hihnalenkillä. Lunta oli maassa, joten kaikki eläinten hajut tuli voimakkaana nenään. Ja yllätyksenä metsässä näkyi myös kauriin jäljet. Alueella ei ole useampaan vuoteen kauriita ollutkaan. Ilves on ne ajanut pois. Nyt on tainnut ilves hävitä alueelta, kun on uusi kaurispukki tullut tarkistamaan lähimetsän. Ville sanoikin, että täytyisi koittaa saada mut ainakin kerran tänä kautena metsään kokeilemaan miten se kauriin ajo sujuu leikkauksen jälkeen.

Vielä yksi huoli mammalla on mun kanssa ollut viimeisen vuoden. Mun hännän päällä on ollut patti, josta ei ole ollut tietoa, mikä se on. Eturauhasvaivan vuoksi lääkärillä käydessä mamma kysyi samalla elliltä patista. Ell ei oikein osannut sanoa, mikä patti on. Mamma mietti, olisiko rasvapatti, mutta lääkärin kokeillessa neulalla, mitään ei patista tullut ulos. Ellin mukaan patille ei tehdä mitään, jos ei vaivaa. Hännästä kun ei mielellään kasvainta leikata, sillä siinä on niin kireä iho. Leikkaus voi aiehuttaa verenkiertohäiriöitä hännässä. Takapään heikkouden yhteydessä mamma pysyi patista toiselta elliltä. Kyseinen ell sanoi heti, että se on ihokasvain. Kesän lopulla mamma huomasi, että patti oli kasvanut ja mietti, että pitää alkaa seurata pattia aktiivisemmin. Yhtenä sunnuntaina aamulenkillä mamma alkoi katsomaan mun häntään. Patti oli ihan veressä. Kotiin päästyämme mamma putsasi pattia. Mamma hiukan kokeili pattia vanutyyny pattia vasten. Aivan kuin patti olisi vanutyynyn alla räjähtynyt. Pattiin tuli pieni reikäkin, josta tuli lisää ulos veristä nestettä. Myöhemmin iltapäivällä mamma tutki pattia ja huomasi, että patin sisässä näkyy valkoista ainetta. Mamma pursteli sitä ja patin sisältä tuli aivan kuin kivikovaa talia. Seuraavana päivänä mamma käyttikin mut ellillä ja todettiin, että patti oli talipatti, jonka sisässä oli kivettynyttä talia. Tali saatiin ulos ja nyt jäljellä on pieni kohouma ihossa. Ellin mukaan kylläkin talia voi alkaa kertyä uudelleen. Se nähdään sitten.

Nyt on hännän pattihuoletkin mamman mielestä pois ja toivottavasti tällä mennään usea vuosi vielä.

----

^   Sivun alkuun   ^